Kalevala Park Rangers

Kalevala Park Rangers - kausi 2023

LaVe KPR potkaisee pallon pelikentille tänä keväänä jo kahdeksatta kertaa!

Joukkueesta onkin vuosien varrella tullut tiivis hyvähenkinen porukka, niin kentällä kuin sen ulkopuolellakin. Alusta asti mukana on ollut lammilaisuuden lisäksi mukana voimakas kansainvälinen aspekti, niin ulkomaan reissujen kuin maahanmuuttaneiden pelaajien muodossa. Kerran vuodessa joukkue on tehnyt matkan Euroopan jalkapallon keskuksiin katsomaan huippujalkapalloa. Milano, Lontoo, Lissabon, Köln ja Berliini ovat mm. nähneet lammilaisia katsojia peleissään. Alusta asti ovat ulkomaiset pelaajat olleet tervetulleita mukaan toimintaan ja yhteistyö Lammin vastaanottokeskuksen kanssa on luonut oman ilmapiirinsä joukkueeseen. Silloin kun joukkueessa on valmiiksi kirjava joukko monista kulttuureista tulevia pelaajia, on sinne ollut muidenkin helpompi tulla kokeilemaan. Joukkueellamme on myös paljon ottelukoosteita Youtubessa ja täältä on uusien pelaajien ollut helppo tutustua toimintaamme.

Suomen Cupissa ja harjoitusotteluissa on tapana antaa vastustajalle lahjana Lammin Sahdin maistiaisia. Näin muistutamme ylpeinä paikkakuntamme erityispiirteistä. Harjoittelun aloittelemme Hämeenlinnassa ja Padasjoella, kunnes Lammin loistavat nurmikentät aukeavat. Ensi kesänä pelaamme Läntisen piirin 6. divisioonaa. 

Kiitettävästi onkin paikallinen urheiluyleisö ollut meitä tukemassa ja meillä onkin varmasti 6. divisioonan suurin ja äänekkäin kotiyleisö! Tervetuloa mukaan kaikki kannustamaan! Joukkueemme mottona onkin "Semper affectu" - aina tunteella.

- Mika Aakkula

Joukkueenjohtaja Mika Aakkula - mineen.aakkula@pp.inet.fi - 050 5623242