Ajankohtaista

Lammin Veto järjesti tänä syksynä kolmatta kertaa palautekyselyn kuluneesta kaudesta kaikille seuran pelaajille. Kyselyssä pyydettiin seuran jäseniltä palautetta mm. valmennuksen laadusta, joukkueen ilmapiiristä, tiedottamisesta, harjoitusmääristä ja seuran näkyvyydestä. Kyselyyn saatiin 27 vastausta (v. 2019: 51, v. 2018: 46 vastausta). Kyselyn...

Maakunnan pandemiaryhmän antaman suosituksen mukaan seuran aikuisjoukkueet (yli 20 vuotiaat) jäävät aikaistetulle joulutauolle alkaen maanantaista 30.11.2020 ja tauon pituus arvioidaan tulevien viikkojen aikana koronatilanteen mukaan. Harjoitusten alustava aloitusajankohta viikolla 2.

Koronaepidemiatilanteen vuoksi seuran johtokunta teki jo elokuun alkupuolella päätöksen olla järjestämättä perinteistä seuran isoa yhteistä päättäjäistapahtumaa, joten palkintojenjako ja kauden päätös juhlittiin joukkueittain. Tavoitteena oli myös vahvistaa joukkuehenkeä sekä mahdollistaa korona-aikaankin kivaa tekemistä yhdessä kesäkauden...

Maakunnallisen pandemiaryhmän aikuisten harrastustoimintaan liittyvät rajoitukset suositellaan otettavaksi käyttöön keskiviikkona 28.10.2020. Seurassa huomioidaan sairaanhoitopiirin suositukset kaikessa toiminnassa. Lammin Vedon joukkueet voivat jatkaa toimintaansa, sillä ryhmäkoot ovat suurimmaksi osaksi alle 20 henkilöä. Harjoituksissa on...

Lammin Veto ry kutsuu koolle seuran sääntömääräisen syyskokouksen keskiviikkona 4.11.2020 klo 18.00 Turvan talon yhdistystilaan (Mommilantie 7, Lammi).

Lähialueilla (mm. Hämeenlinnassa ja Hollolassa) olevat tartuntatapaukset ovat muistutus siitä, että meillä kaikilla on iso vastuu koronavirusepidemian torjunnassa, epidemia ei ole ohi. Siksi kaikkien joukkueiden tulee muistaa kaikissa harkoissa/pelissä tärkeät pelisäännöt: hyvä käsi-ja yskimishygienia, kokoontumisiin liittyvät ohjeistukset...

Sunnuntaina 16.8. nautittiin Turvan kentällä aurinkoisesta säästä ja pelailtiin kesän futiskoulujen päätöspelit. Koronapandemian aiheuttamien rajoitusten vuoksi jännitettiin viimeiseen asti, onko mahdollista ja turvallista järjestää tänä kesänä seuran uusille lapsille ja nuorille perinteistä futiskoulua. Onneksi kuitenkin tilanne rauhottui kesäkuun...